27/04/2015

Ykkösdivarin kakkosturnaus

Suomi Cupin ensimmäisen divisioonan pelit jatkuivat lauantaina 25. huhtikuuta Oulussa. Linnanmaan liikuntahallissa pelattiin ykkösdivarin toinen turnaus, jossa kohtasivat kotijoukkue Oulu ja Jyväskylä sekä päivän toisessa boutissa Porvoo ja Joensuu.

Oulu - Jyväskylä
 Jyväskylästä aamutuimaan Ouluun matkannut Rollin' Ragdolls sai tuntea tuta pohjoisen koleimman joukkueen viiman. Shitty City Rollers oli toki jo ennakko-odotuksissa kovempi joukkue, eikä tämä joukkueiden neljäs kohtaaminen jättänyt mitään arvausten varaan. Pelin alussa Jyväskylä nappasi helpon näköisesti parin ensimmäisen jamin liidit ja pysytteli muutoinkin Oulun kanssa hyvin lähellä pisteissä. Oulun joukkueen tasaisuus alkoi näkyä reilun kymmenen peliminuutin jälkeen. Vaikka Oululta puuttui keskeisiä pelaajia, pystyi Oulu siirtämään blokkerina normaalisti pelaavan Cotton Candystoyerin jammeriksi. Candystroyerin ensimmäinen boutti jammerina menikin erittäin uskottavasti, jos ei jopa pelottavan hyvin. Jyväskylä sinnitteli ja taisteli – sekin vajaalla rosterilla, kuten usein ennenkin.

Ensimmäisen erän jälkeen pisteet olivat erätauolle mentäessä Oulun hyväksi 116–52. Toisessa erässä peli jatkui Oulun selvänä dominointina. Oulu nappasi helpot pisteet Jyväskylän blokkereiden keskittyessä ajoittain liikaa oman jammerinsa auttamiseen tai yksinkertaisesti siihen, että seiniä ei saatu takaisin kasaan riittävän nopeasti. Toisessa erässä Jyväskylä kuitenkin sai peliään hieman kasaan ja pieni muutos seinätekniikka sumputtikin paremmin Oulun jammereita. Oulun ja Jyväskylän välinen peli oli siistiä, rangaistuksia jaeltiin tasaisesti molemmille – harmillisen usein varsinkin toisessa erässä Jyväskylän power jamit päätyivät boksiin. Rikkeiltä ei siis täysin vältytty, mutta ne eivät myöskään nousseet ottelussa ratkaisevaan rooliin.
Ratkaisevaa oli Oulun selvä paremmuus: joukkueen pelaajamateriaalin tasaisuus. Jyväskylä näytti, että joukkueesta löytyy ytyä ja huikeisiin yksilötason suorituksiin venyviä pelaajia. Roller derby on kuitenkin joukkuelaji ja Oulu oli joukkueena parempi.
Kuva Samu Lehto
Palkitut pelaajat
Oulu:
mvp #6000 Åke, best blocker #777 Kova Luu ja best jammer #555 CottonCandystroyer
Jyväskylä:

mvp #52 Boris, best blocker #8 Holli Wood ja best jammer #29 Annie Noxious

Porvoo - Joensuu
Toinen turnauksen bouteista oli mielenkiintoinen ja yllättävä ottelu. Ottelussa kohtasivat Porvoo ja Joensuu toista kertaa joukkeiden historiassa. Porvoon vahva joukkue pääsi alkuun hyviin pisteisiin ja näytti siltä, että Porvoo riepottelisi Joensuuta kuin likaista lakanaa. Pelissä tapahtui käänne, kun pistetilanteen oli P-Town Brawlersille 69 ja Rolling Roguesille 17. Porvoon jammerit saivat useamman peräkkäisen rangaistuksen ja Joensuu käytti power jamit loistavasti hyväkseen. Joensuun jammerit Sally Malice, Rabies ja Mara Mara polkivat ylivoimalla nopeasti pisteet tasoihin. Erätauolle päästiin jännittävissä lukemissa: 85–88 Joensuun hyväksi.

Toinen erä käynnistyi Joensuun power jamilla. Porvoon jammerit tuntuivat päätyvän boksiin herkästi ja powereja Joensuulle tuli heti alkuun useampi peräkkäin. Piste-ero kasvoi mittavaksi: Joensuun ollessa reilusti yli 150 pisteessä Porvoo junnasi edelleen alle sadassa pisteessä. Porvoo osoitti kuitenkin, että joukkue on kokenut ja vaikeassakin tilanteessa henkisesti vahva ja pelitaidoiltaan erinomainen, sillä toisen erän puolivälin kohdalla pelissä tapahtui uusi mielenkiintoinen muutos. Porvoo alkoi jälleen saada liidejä ja muutamalla napakalla power jamilla nosti pisteitä ylös huomattavasti.  Nössökissan keräämät 20 pistettä yhden powerjamin aikana toivat Porvoon hipottelemaan Joensuun kantapäitä vain 35 pisteen erolla. Toisen erän loppu olikin tiukkaa taistoa pisteistä. Ottelu päättyi Joensuun voittoon pistein 186 - 214. Katsojan näkökulmasta ottelu tarjoili sisukasta ja rohkeaa peliä molemmilta joukkueilta.

Palkitut pelaajat

Porvoo:

mvp  #42 Nössökissa, best blocker #11 Smäkki ja best jammer #13 Fanny Badger
Joensuu:
mvp #20 Mara Mara, best blocker #99 Julee Bruise ja best jammer #36 Sally Malice 

Kuva: Juha Inkinen
Suomi Cupin 1. divisioonan viimeinen turnaus pelataan Joensuussa 23.5. Viimeiseen turnaukseen Oulu lähtee selvässä johtoasemassa 4 pisteellä, Porvoo ja Joensuu tasoissa 2 pisteellä ja Jyväskylä sarjan jumbona ilman pisteitä.