Kallio Rolling Rainbow'n Friidu Kahjo tutustui Liman derbyskeneen skeittipuistossa ja raportoi Karulle kokemuksistaan. ¡Arriba!
Otin yhteyttä ToxicLima-joukkueen hahmoihin jo syksyllä, koska tiesin viettäväni jonkin aikaa Limassa tammikuun alussa. Mietin, tulisikohan tapaaminen onnistumaan lomista johtuvan kesätreenitauon vuoksi. ToxicLiman kapteenin CoffinBabyn kanssa sain kuitenkin sovittua, että jokin tapaaminen järjestyisi. Suunnitelmissa olivat niin ranta, baari kuin skeittipuistokin, joten nähtäväksi jäisi, toteutuisiko niistä mikään.
Sunnuntaina sain viestin, joka sisälsi kutsun tulla skeittipuistoon puolen tunnin päästä, tietysti ihan toiselle puolelle kaupunkia. Ei siinä mitään, puolen litran kahvi nopeasti naamaan, kamat messiin ja hortoilemaan läpi kaupungin kohti skeittipuistoa. Derbypaita päällä totta kai, jotta hahmot varmasti tunnistaisivat heitä lähestyvän gringon.
Skeittipuistoon saavuttuani derbytyttöjä ei ollut vaikea löytää: tyypit pyörivät poolissa kuin kotonaan, vaikka omien sanojensa mukaan olivat olleet siellä kikkailemassa vasta pari kertaa. Tuona sunnuntaina tapasin CoffinBabyn, chileläisen Kabukin, kissoja rakastavan Alen, suomalaisesta metallimusiikista tykkäävän Giulianan ja Mauricion, joka oli ollut CoffinBabyn tavoin mukana ihan seuran alkumetreiltä saakka, vuodesta 2010.
Seuran perustajajäsen ja kapteeni Paloma, alias CoffinBaby.
ToxicLima Rollergirls perustettiin neljä vuotta sitten pienen kaveriporukan toimesta. CoffinBaby törmäsi netissä roller derbyyn etsiessään vanhanaikaisia quad-luistimia, ja innostui lajista. Siitä alkoi muiden kiinnostuneiden etsintä, ja seuran ensimmäinen vuosi vietettiin parkkipaikalla perusluistelutaitoja youtube-videoiden avulla harjoitellen. ToxicLima valikoitui nimeksi kaupungin saastuneisuuden vuoksi. Neljässä vuodessa seura on kasvanut noin 15-20 aktiivisen luistelijan joukoksi. Alkeiskursseja järjestetään vuosittain. Seuran kaikki luistelijat ovat Limasta kotoisin, chileläistä Kabukia lukuun ottamatta.
Entä treenaavatko tyypit vielä samalla parkkipaikalla? ”Ei, me saatiin San Borjan kaupunginosalta oma treenipaikka, jossa treenataan kolme kertaa viikossa”, kertoo CoffinBaby. ToxicLima treenaa aina ulkona asfalttia muistuttavalla alustalla, joka ei tietty Liman sääoloissa ole mitenkään yllättävää. Treenipaikka on myös täysin ilmainen, joten liigan jäsenyys maksaa luistelijoille pyöreät kolme euroa kuussa.
Giuliana, Kabuki ja CoffinBaby treenaamassa rampilla.
Eniten vaikeuksia seuralle CoffinBabyn mukaan tuottaa luistelijoiden vähälukuisuus. Kuten sanottu, liigalla on n. 15 aktiivista luistelijaa, joista kolme on miehiä. Treeneihin tullaan kun ehditään, ja harjoituspelejä on viimeisen kolmen kuukauden aikana ollut kaksi. Scrimmageja pelataan oman seuran jäsenten kesken, koska myös vastustajista on pulaa – Liman toinen seura, Inka Queens, on vasta perustettu, joten lähimmät potentiaaliset vastustajajoukkueet sijaitsevat Chilessä ja Ecuadorissa.Viimeisimmän turnauksensa ToxicLima pelasi Chilessä muutama kuukausi sitten, ja nyt suunnitelmissa on lähteä ensi toukokuussa pelaamaan Argentiinaan ja myöhemmin myös Kolumbiaan.
Yksi syy pelaajien puutteeseen lajin uutuuden ja tuntemattomuuden lisäksi lienee raha. Monet luistelijoista ovat opiskelijoita ja alkuinvestoinnit lajiin ovat varsin suuret. ”Säästin varusteitani varten yli puoli vuotta, jonka aikana käytin vielä lainakamoja. Ensin ajattelin, että voisin vaan tilata netistä luistimet, mutta hinnan nähtyäni piti alkaa säästää”, toteaa lajin viime vuonna aloittanut Giuliana. Derby on myös Limassa elintasolaji; innokkaimmat säästävät rahaa varusteisiin jopa kuukausia, jotta voisivat jatkaa lajin parissa. Miten pelimatkat sitten maksetaan, jos luistelijoilla ei muutenkaan ole varaa? Latinalainen Amerikka on suuri maanosa, ja lennot maiden välillä ovat kalliita. ”Kaikki keräävät omat rahansa pelimatkoja varten”, kertoo CoffinBaby. ”Jonkun verran kerätään rahaa myös yhdessä, esim. autotallimyyjäisillä. Seuralla ei ole ainakaan vielä liiemmin rahaa sijoittaa pelaajiinsa”, hän lisää.
Kokonaisuudessaan laji on vielä aika tuntematon koko Latinalaisessa Amerikassa. Tunnettavuutta se on kerännyt tähän mennessä eniten Argentiinassa ja Chilessä; Dallasin WorldCupissa Argentiina sijoittui peräti kymmenen parhaimman joukkoon. Perussa joukkueita on kaksi ja miespelaajat on laskettavissa yhden käden sormilla, tuomareista tai toimitsijoista puhumattakaan. Team Peru on vasta haaveilun tasolla, eikä ehdi varmastikaan vielä seuraavaan WorldCupiin, jos sitä seuraavaankaan.
Liman toinen joukkue syntyi perinteiseen tapaan, kun muutama ennen ToxicLimassa pelannut hahmo otti ja perusti uuden liigan, jossa on tällä hetkellä viitisen aktiivista jäsentä. Suurin ero Liman joukkueiden välillä ei ole paitsi seurojen koko, vaan alkeiskurssin rakenne. ”Meillä fresarit suorittavat ennen luistintreenejä puolentoista kuukauden offskate-kuntokuurin. Inka Queenseissa tätä ei vaadita”, CoffinBaby informoi. ”Luistimilla perustaitoja opetellaan seuraavat puolitoista kuukautta, jolloin taso testataan ennen muiden kanssa treenaamisen aloittamista” kertoi viime vuoden fresari Giuliana. Siis suorittavatko he minimum skills -testit silloin? ”Ei, vaan perustaidot, minarit, tehdään sitten myöhemmin”, valaisee Giuliana asiaa tarkemmin.
Kun tytöt olivat rullailleet skeittipuistossa aikansa ja kun seuran yksi nousevista tähdistä oli kolauttanut päänsä pari kertaa, oli aika siirtyä syömään cevicheä myöhäiseksi lounaaksi. Ennen skeittipuiston jättämistä CoffinBaby kutsui minut vielä treeneihin seuraavana tiistaina. Seura etsisi minulle lainakamat käyttöön treenejä varten.
Pakko sanoa, että parempaa starttia neljän kuukauden gradureissulle Peruun ja Ecuadoriin ei olisi voinut toivoa.
- Meeri / Vänskä / Friidu Kahjo #1910
